Virhon Vantaanjoen vesistön kunnostukset vuonna 2025

Kutusoraikon rakentamista tulvivaan uomaan hankalasti kunnostettavassa paikassa köysiradan avulla.
Valmista kutusoraikkoa.

Edellisten vuosien tapaan Virho teki vuonna 2025 Vantaanjoen vesistössä runsaasti kalataloudellisia kunnostuksia, jotka edistävät myös luonnon monimuotoisuutta.

Virhon osittain EU Leader-rahoitetussa/EMO ry Vantaanjoen vesistön virtavesikunnostusprojektissa työskenteli vuonna 2025 hankkeen vetäjän lisäksi kolme palkattua virtavesikunnostajaa, osan aikaa kaksi työelämäkokeilussa ollutta henkilöä ja osan aikaa ahkera talkootyöntekijä, joka työskenteli useita täysiä työpäiviä projektin työmailla. 

Linkki EMO ry:n rahoituskuvaukseen: EU-Leader: EMO ry ja Ykkösakseli ry – Virtavesien hoitoyhdistys Virho ry

Kunnostusmateriaalien kuljetus aloitettiin tammikuussa, mutta huonon routatilanteen takia materiaaleja saatiin kuljetettua talvella vain yhdelle kunnostuspaikalle. Materiaalien kuljetuksia jatkettiin keväällä ja kesällä. Kesäkunnostukset aloitettiin toukokuun alussa ja niitä jatkettiin syyskuun loppuun saakka.

Kunnostusten talvella tehdyistä valmisteluista voi lukea täältä: https://virho.fi/virho-aloitti-vuoden-2025-vantaanjoen-vesiston-kunnostukset/ .

Vuonna 2025 kaikki uudet kunnostukset tehtiin hankalasti rakennettaviin paikkoihin. Sora ja kivet jouduttiin jättämään melko kauas uomasta ja niiden siirto piti tehdä köysiradan avulla.

Keväällä, kesällä ja syksyllä rakennettiin kutusoraikkoja ja poikaskivikoita, sekä tehtiin muita kalataloudellisia kunnostuksia seuraaviin kuntiin:

1. Nurmijärvelle rakennettiin sivujoelle köysiradan avulla vaikeasti kunnostettavaan paikkaan poikaskivikoita 15 m² ja kutusoraikkoja 28 m². Kivillä myös suojattiin uoman reunoja eroosiolta ja luotiin sopivaa tartuntapintaa vesisammalille ja hyönteisille. Kunnostukseen käytettiin 5 m³ kiviä ja 7 m³ soraa . Kivet ja sora oli kuljetettu talvella kunnostuspaikan viereiselle harjulle, josta ne kesällä siirrettiin köysiradan avulla kunnostuspaikan viereen ja siitä edelleen uomaan käsityönä.

2. Tuusulaan rakennettiin sivujoen koskelle 30 m² paksuja kutusoraikkoja. Kunnostukseen käytettiin 12 m³ soraa.  Kutusoraikkojen rakentamisen lisäksi koskialueen reunakivikoita avattiin veden virtauksen parantamiseksi uoman ranta-alueelle, jotta aikaan saatiin hyvät elinalueet  taimenen poikasille ja muulle virtavesilajistolle. Myös kosken sivu-uoman vesitystä parannettiin. Materiaalit kuljetettiin kunnostuspaikan viereen keväällä. Kutusoraikot rakennettiin käsityönä köysirataa käyttäen.

3. Tuusulaan rakennettiin sivujoen koskelle 27 m² paksuja kutusoraikkoja. Sora kuljetettiin kesällä kunnostuspaikan viereen, josta se siirrettiin uomaan käsityönä köysiradan avulla. Soraikkojen rakentamisalueelta siirrettiin sivuun koskikiviä, jotta saraikoille saatiin riittävästi paksuutta. Kunnostukseen käytettiin 9 m³ soraa. Kutusoraikkojen rakentamisen lisäksi koskialueen reunakivikoita avattiin veden virtauksen parantamiseksi uoman ranta-alueelle, jotta aikaan saatiin hyvät elinalueet  taimenen poikasille ja muulle virtavesilajistolle. Kutusoraikot rakennettiin käsityönä köysirataa käyttäen.

4. Tuusulaan rakennettiin sivujoen koskelle 24 m² kutusoraikkoja. Sora kuljetettiin kesällä kunnostuspaikan viereen, josta se siirrettiin uomaan käsityönä köysiradan avulla ja osittain myös suoraan lapioiden. Kunnostukseen käytettiin 6 m³ soraa. Kunnostusalueelle oli kaatunut useita isoja puita, jotka piti poistaa uomasta ja sen rannalta ennen soraikkojen rakentamista. Ridasjärven osakaskunnan edustaja suoritti erittäin työlään puiden poiston traktorilla talkootyönä.

5. Edellä mainittujen kunnostusten lisäksi huollettiin aiempina vuosina tehtyjä kutusoraikkoja Hausjärvellä ja Riihimäellä.

6. Virhon kunnostusryhmän tekemän kunnostustyön lisäksi yksi maanomistaja teki kesällä talkootyönä kutusoraikkojen ja poikaskivikoiden huoltotyötä ja lisäsi eroosiosuojauksia, sekä laajensi elinympäristöä pienpoikasille Virhon yhdellä kunnostusalueella Vantaanjoen vesistön sivujoella Vihdissä ja Lopella.

Video meritaimenten ja paikallisten taimenten kudusta:

Videolla meritaimenet ja paikalliset taimenet kutevat Virhon aiempina vuosina tekemällä ja kesällä 2025 huoltamalla soraikolla.

Virhon Vantaanjoen vesistön kunnostuksia vuonna 2025 ovat rahallisesti tukeneet: EU Leader-rahoitus/EMO ry, Eduskunnan joululahjarahat, Nukarin ja Raalan yhteisten vesialueiden osakaskunnat, Lions Club Hiekkaharju-Sandkulla ry, sekä useat yksityishenkilöt.

Valokuvia vuoden 2025 kunnostuksista:

Kunnostusmateriaalien kuljetusta talvella.
Kunnostusmateriaalien siirtoa keväällä uomaan köysiradalla. Kuvassa köysiradan yläasema.
Köysiradan ala-asema.
Kunnostettava uoma.
Soran kuljetusta kesällä.
Soran siirtoa kesällä.
Soraa siirretään uomaan köysiradan avulla. Kuvassa köysiradan yläasema.
Kutusoraikon huoltoa syksyllä.
Huollettu kutusoraikko.
Syksyn viimeiset kutusorat uomaan.

Virhon aiempina vuosina Vantaanjoen vesistössä tekemistä kunnostuksista voi lukea täältä: https://virho.fi/virhon-vantaanjoen-vesiston-kunnostukset-vuonna-2024/

Jos haluat tukea Virhon kunnostus- ja suojelutyötä Vantaanjoen vesistössä, voit tehdä lahjoituksen tämän linkin kautta: https://virho.fi/tuote/kertalahjoitus-vantaanjoen-kunnostustyohon/

Teksti, kuvat ja video: Kari Stenholm

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *