Virtavesikunnostuksen perusteet

Koskikunnostusta talkootyönä mönkijän avulla. Kutusoraa koskeen käsi- ja konevoiman yhteistyönä.

Joki- ja purovesien kunnostamisessa ei kyse ole mistään rakettitieteestä tai mahdottomuuksista. Seuraamalla tiettyjä askelmerkkejä pääsee pitkälle.

Silti virtavesikunnostusta katseleva kansalainen näkee oikeastaan vain hankkeen jäävuoren huipun. Sitä edeltää tavanomaisesti monivaiheiset valmistelut ja monien eri tekijöiden huomioiminen.

Tässä niistä tärkeimpiä:

 

Vesistö

-Lohikalat kuten taimen ja lohi viihtyvät erityisesti nuoruusvaiheessaan koski- ja virtapaikoissa ja myös kutevat niissä. Virtapaikkoja voi löytää paikkakuntalaisten opastuksella tai jo karttojen korkeuskäyrien sekä järvien korkeuserojen perusteella.

Hieno koski, mutta kivet on valtaosin perattu kummallekin rannalle, joten kalojen suoja- ja kutupaikkojen määrä on vähentynyt olennaisesti

-Veden tulee riittää vuoden ympäri mukaan lukien sateettomat kesähelteet ja pitkät pakkasjaksot. Erityisesti puroissa kannattaa käydä helle- tai pakkasjaksojen loppuvaiheissa tarkistamassa tilanne. Ympäri vuoden vettä tarjoavien lähteiden olemassaolo on aina eduksi.

-Toisaalta hellejaksoina on hyvä käydä mittaamassa, miten korkeaksi veden lämpötila nousee. Tämä koskee erityisesti heti järvestä alavirtaan sijaitsevia koskipaikkoja, jotka voivat kerätä yläpuoleltaan lämmintä pintavettä. Lohikalojen sietoraja kulkee runsaassa 20 C asteessa.

-Veden pitää olla riittävän laadukasta, mutta kirkasta sen ei tarvitse olla. Kaksi tavanomaisesti suurinta ongelmaa laadussa ovat suo- ja metsäojitusalueilta tulevat happamat päästöt kevättulvien aikaan sekä mittavat kiintoainespäästöt tulvien ja sadekausien yhteydessä. Jälkimmäiset tukahduttavat pahimmillaan kalojen mätimunien hapen saannin. Mikäli happamuusongelmia epäillään, asiaa kannattaa selvittää kevättulvien aikaan.

Rehevä ja paljon ravintoa taimenille tarjonnut puro. Siitä puuttuivat kuitenkin kutusoraikot

-Vesistön koko ei ole ratkaisevin tekijä taimenelle. Isokin taimen nousee kutemaan pieniin puroihin ja poikastuotanto on suurinta pienimuotoisissa uomissa, joissa on vähän kilpailua ja paljon suojaa. Suomessa (toisin kuin esimerkiksi Norjassa) lohta ei esiinny laajasti pienissä joissa ja vielä vähemmän puroissa. Harjus viihtyy puroista isoihin virtoihin.

Pienpurot ovat parhaita taimenten kasvatuslaitoksia: vähän kilpailua ja paljon ruokaa

-Mahdollisten vaellusesteiden selvittäminen on aina hyödyksi. Vesistössä voi olla esimerkiksi arvokas taimenkanta, vaikka alavirtaan vaellukselle lähteneet yksilöt eivät pääse takaisin kutemaan synnyinseudulleen esteiden takia (kysymystä vaellusesteisiin tarttumisesta ei käsitellä tässä kirjoituksessa).

Kalat

-Virtavesikunnostuksissa tähdätään tavanomaisesti lohikalakantojen vahvistamiseen tai palauttamiseen. Kunnostukset parantavat lisäksi rapukantoja ja soraikkoja käyttävät kutualustana lohikalojen lisäksi esimerkiksi salakka ja nahkiainen. Tehtyihin, vesisammalta kasvaviin kivikkoihin kutee mielellään toutain. Tällaisia virtavesipaikkoja alkavat puolestaan hyödyntää esimerkiksi koskikarat ja vesiperhoset. Oikein suoritettu koski- ja purokunnostus lisää niin luonnon monimuotoisuutta kuin kalansaaliita.

-Kalakannan tilasta saa yleensä tietoa paikallisilta kalastajilta, osakaskunnalta sekä ELY-keskukselta, joka on jo saattanut kartoittaa vesistöä.

-Peukalosääntönä on, että jos joessa tai purossa on jäljellä vielä pienikin luonnonmukaisesti lisääntyvä esimerkiksi taimenkanta, ei istutuksia kannata tehdä. Mikäli kantaa ei ole, kotiutusistutukset ovat tarpeen. Parhaaksi kotiutusmenetelmäksi on osoittautunut mädin laittaminen koskipaikkoihin ns. mätirasioissa, joita on nykyään saatavana ekologisena mallina. Netissä saatavilla oleva Aki Janatuisen ja Sampo Vainion ”Mäti-istuttajan opas” on suositeltava opaskirja.

Vesistöstä puuttuvan taimenen kotiuttaminen kevättalvella asetettavin mätirasioin on osoittautunut tehokkaaksi

-Istutuksiin tarvitaan aina vedenomistajan ja ELY-keskuksen lupa.

-Kun olosuhteet ovat vähänkin kohdallaan, on taimenkannan kotiuttaminen useimmiten menestyksellistä. Lohi tarvitsee aina vaellusyhteyden mereen (pl. järvilohi). Sen sijaan harjusten kotiuttamisistutukset eivät ole osoittautuneet syystä tai toisesta kovin menestyksellisiksi eteläisessä Suomessa. Kirjolohi on Suomessa menestymätön vieraslaji, joka hävittää kutuaikanaan taimenten ja lohien mätipesiä.

Luvat

-Kunnostustoimenpiteisiin tarvitaan aina vesialueen omistajan lupa. Joissain paikoissa on tilanne sellainen, että esimerkiksi jokea ympäröivän maa-alueen omistaa joku yksityinen henkilö, kun taas vesi on kala-asioista vastaavan osakaskunnan hallinnassa. Omistussuhteiden selvittäminen on olennaista heti hankkeen alkuvaiheissa. Maa-alueen omistajan lupa tarvitaan erityisesti kunnostusmateriaalien kuljetukseen.

Kunnostusmateriaalien kuljetusreittien selvittäminen on olennaisimpia työvaiheita

-Lupa kannattaa pyytää selvyyden vuoksi aina kirjallisena.

-Kannattaa keskustella ELY-keskuksen edustajien kanssa mahdollisesta tarpeesta tehdä vesirakennusilmoitus etenkin, jos on kyse muusta kuin pienestä käsityöpohjaisesta purosoraistuksesta. Ilmoitukseen liitetään kartta kohteesta, maan- ja vedenomistajien luvat, kunnostussuunnitelma (toimenpiteet, ajoitus, käsi- tai konekunnostus, käytettävät sora- ja kivimäärät sekä mahdolliset vaikutukset veden pintoihin; pienimuotoisesta soraistuksesta niitä ei yleensä synny).

-ELY-keskus antaa ilmoituksesta tavanomaisesti lausunnon, joka on yhdessä maanomistajien lupien kanssa ”pääsylippu” kunnostuksiin. Tietyissä tapauksissa saatetaan vielä tarvita aluehallintoviraston lupa, mutta valtaosassa kunnostuksia tätä ei tarvita.

-Jos on kyse ihmisasumusten viereisestä kohteesta tai vastaavista tapauksista, kannattaa läheisiä asujia tiedottaa, olivat he omistajia tai eivät.

Kahden Suomen vilkkaimpiin kuuluvan valtatien kyljessä kulkee entinen jäteoja, nykyisin taimenten kiivas kutupaikka. Suomessa ei juuri ole paikkaa, jonne lohikalavirtaa ei saisi aikaiseksi.

-Museoviraston suojelukohteet, Natura-2000-alueet tai joidenkin suojeltujen lajien (esimerkiksi vuollejokisimpukka) esiintymisalueet edellyttävät tavanomaisesti lisäselvityksiä ja -lupia. Näistä asioiden tilasta on syytä kysyä esimerkiksi maanomistajalta ja tarvittaessa tiedustella ELY-keskuksesta.

 

Kunnostustoimenpiteet

Kutusoraikko

-Yleisin perustoimenpide on kutupaikkojen luominen soralla. Virtavesissä niitä ei juuri voi olla liikaa, vaikka yhtä tärkeitä tekijöitä ovat soraikkojen laatu ja toimivuus.

-Kutupaikaksi valitaan nopeasti virtaava, muttei koskimainen alue esimerkiksi kosken niskalta tai purosta. Siihen levitetään 20-30 cm paksuudelta seulottua eli hiekasta putsattua soraa, jonka silmäkoko on taimenelle vaihtelevasti 2-6 cm. Taimen kutee aivan matalaankin veteen, mutta lohi yleensä syvemmälle.

-Seulonta on välttämätöntä, jotta mätimunat eivät tukehdu. Jos sora on liian pientä, huuhtoutuu se tulvissa pois. Jos se on liian suurta, eivät kalat pysty kaivamaan siihen kutukuoppia, vaikka isokokoisen kutusoran etuna on parempi kyky pysyä puhtaana kiintoaineksista. Soran vaihteleva koko edellä mainituissa rajoissa auttaa sitä pysymään paikallaan ja tuo joustoa eri kokoisten kalojen kutemiseen. Simppupitoisissa vesistöissä pääsisi tämä kalalaji helposti kiinni mätiin, jos se olisi kooltaan vain karkeaa.

Vaihtelevan kokoista kutusoraa sopivasti virtaavassa koskikohdassa. Tästä paikasta tuli kosken suosituimpia kutualueita.

-Lohelle sopiva kutusora on kooltaan 5-10 cm. Harjukselle 1-2 cm. Koko- ja paikkasuosituksista huolimatta ei tiedetä täsmälleen, mitkä kaikki tekijät vaikuttavat lohikalojen kutupaikan valintaan. Tästäkin syystä on eduksi tehdä niitä useita ja eri paikkoihin.

-Edellä mainitut ehdot täyttävää soraa saa monista, muttei kaikista maanrakennusliikkeistä. Se ei saa olla teräväkulmaista sepeliä. Soraa saattaa olla myös kosken tai puron pohjalla, jolloin on helpointa putsata ja hyödyntää juuri sitä. Tähän on kehitetty Ruotsissa niin sanottu Hartjoki-menetelmä, josta on esimerkiksi hyödyllisiä opetusvideoita YouTube:ssa.

 

Poikasten suoja-alueet

-Kevätkesällä vasta sorasta kuoriutunut lohikalan poikanen on haavoittuvimmillaan ja tarvitsee suojakoloja petojen takia aivan kutusoraikon välittömään läheisyyteen. Niiden tulisi olla taimenille matalan veden alueilla ja parhaita ovat aivan rannat (kunhan ne eivät jää kuiville kesän kuluessa). Puro saattaa olla niin matala, että se on käytännössä kaikkialla sopivaa poikasaluetta kunnostuksen jälkeen. Taimeneen ja harjukseen verrattuna lohen poikanen viihtyy syvemmissä vesissä. Harjuksia on usein tasapohjaisissa riuttamaisissa paikoissa.

-Parhaiten suojapaikkoja saa luotua ”vuoraamalla” sopivia alueita seulanpääkivellä (silmäkoko 5-15 cm) ja noin pään kokoisilla kivillä. Erityisesti alkuvaiheen poikaset oleskelevat myös itse kutusoraikoilla.

Tässä 2016-17 kutusoralla, poikaskivillä ja puuaineksella kunnostetussa purossa havaittiin runsaasti taimenen poikasia kesällä 2018

-Peratuissa koskissa kivimateriaali on usein siirretty kiinni rantapenkkaan tai sen päälle. Tätä kannattaa aina yrittää hyödyntää jo kustannussyistä. Tehokas keino luoda pienpoikasalueita on repiä penkkaan tiiviiksi kerrokseksi työnnetyt kiviainekset rikkonaiseksi rantavedeksi (tietysti sopien asiasta maanomistajan kanssa). Puroissa tätä voi tehdä usein koko uoman leveydeltä.

-Tärkeätä on, että kiveä on monenkokoista ja vesiuoman pohjasta saadaan rakeista ja rikkonaista. Näin maksimoidaan poikasten suojakolot, reviirit sekä myötävaikutetaan hyönteismaailman runsauteen.

Kutusoraikko rakennettu paikkaan, jossa se osaksi puun alla ja heti alavirtaan tehty pienpoikasten suojakivikkoa. Uomaa on hieman kavennettu sopivan virrannopeuden aikaansaamiseksi.

 

Isojen kalojen oleskelupaikat

-Lohikalan kasvaessa se siirtyy keskimäärin aina syvempään veteen kutuajan ollessa poikkeus. Voimakaskaan lohikala ei pysty menestymään koskessa, jos se ei pääse lepuuttamaan itseään kivien suojiin tai siinä ei ole monttuja.

-Kivien määrä koskessa ratkaisee usein myös voimakkaan reviirikäyttäytymisen omaavien taimenten määrän. Vähäkivisessä koskessa reviirit kasvavat ja kalojen määrä vähentyy. Hyvin kivetyssä koskessa käy päinvastoin. Harjukselle tämä kysymys ei ole niin olennainen, mutta kiveäminen tuo kasvualaa myös vesisammalille ja -hyönteisille. Ne puolestaan lihottavat harrikantoja.

-Isoissa koskissa kivien koolla ei ole ylärajaa, kunhan pidetään mielessä vaikutukset vedenpinnan tasoihin ja mahdolliseen veneliikenteeseen. Kosken kunnostus yksinomaisesti isolla kiviaineksella ei kannata, koska näin ei synny poikasille sopivia alueita.

Hienosti kunnostettu koski. Vesi jakautuu laajasti koko alueelle tarjoten matalia poikasalueita, osaan koskea on tehty kutusoraikkoja ja muutama monttu isoimmille kaloille

-On hyödyksi, että osa kivistä on vedenpinnan yläpuolella myös tulvissa ja talvisin. Isojen kivien taustat ovat lepo- ja suojapaikkoja voimakkaidenkin virtausten aikoina. Talvella pinnan yläpuolisten kivien varaan syntyy suojaava jääpeite, joka estää mädille kohtalokasta kosken jäätymistä pohjaan saakka.

-Joskus tarvitaan kaivinkoneilla tai jopa käsin kaivettuja syviä monttuja isoimmille kaloille. Puron virtausta voi porrastaa. Montut on kuitenkin rakennettava niin, että seuraavan tulvan jälkeen ne eivät ole täyttyneet virran mukana kulkeutuneista aineksista.

-Liian laajoista ja hidasvirtaisista montuista tulee haukien asujamistoja, joita ei yleensä toivota keskellä lohikalojen elinalueita. Montut muuten tasamatalassa virrassa voivat palvella myös lohikalojen talvehtimispaikkoina.

Muita toimenpiteitä

-Yleensä liian vähälle huomiolle jää ”ilmatila” eli mitä tehdään vedenpinnan yläpuolella. Monet kalat pelkäävät saalistavia lintuja ja kaihtavat kirkasta auringonvaloa. Juuri veden pinnan yllä oleva runsas kasvusto on myös kaloille ruokaa tarjoavien hyönteisten mielipaikkoja.

Ei ole sattumaa, että sähkökoekalastuksen suurimmat kalatiheydet saatiin tämänkaltaisten ryteikköjen alta. Ne ovat virtavesissä lohikalaparatiiseja.

-Esimerkiksi pajupistokkaiden, saniaisten ja tervaleppien istuttaminen on eduksi kalojen menestymiselle. Kasvusto on usein tehokas keino salakalastuksen vaikeuttamiseen ainakin pienissä virtavesissä.

Tämän purovesistön kalatien ”ilmatilan” kasvittaminen aloitettiin Kotkan siipi-saniaisten siirtoistutuksilla

-Suojaa edistää veteen laitettava puumateriaali, joka on samalla kalojen ruokana olevien vesihyönteisten kasvualusta. Kepit, risut, oksat ja paksut rungotkin ovat siis hyödyksi vesiuomassa eikä niitä kannata poistaa, vaan lisätä. On hyödyksi ankkuroida niitä kivillä.

Puut tuovat kaloille suojaa ja ruokaa. Suomen virtavesissä on tavanomaisesti vain murto-osa luonnontilaisten jokien puuaineksesta.

-Uudesta kivimateriaalista koostuvilla kunnostusalueilla ei aina ole vielä vesisammalta, kuten isonäkinsammalta, joka on sekin suojan antaja ja ravintohyönteisten kasvun edistäjä. Poikaspaikkojen ylävirran puolelle siirretyt vesisammalkivet levittävät tätä lajia tulevina vuosina koko alueelle.

-Romahtamisvaarassa olevia penkkoja on eduksi kivetä, jotta niistä ei valu kiintoainesta tukkimaan mätiä ja rapujen suojakoloja. Puunrungot ovat joskus käytetty uomapenkkojen suojausmateriaali, mutta on muistettava, että ne pehmenevät pois ajan myötä.

Romahtamisvaarassa olleeseen penkkaan saa kiinnitettyä myös puumateriaalia kivituennan ansiosta

-Roskat ja jätteet täytyy aina viedä pois uomasta.

-Puro- ja jokivarsien yleiseksi vitsaukseksi on monin paikoin tullut vieraslaji jättipalsami. Se syrjäyttää muut kasvilajit ja kasvin heikon juurirakenteen vuoksi rannoista tulee eroosioherkkiä. Tällöin kiintoaines valuu kutusoraikoille. Kasvin saa poistettua parhaiden kitkemällä niitä ennen siementen leviämistä loppukesällä muutamana vuonna peräkkäin.

 

Kunnostuksen toteuttamistavat

-Ihanteellisin ajankohta kunnostuksille on keskikesästä alkusyksyyn. Silloin vedet ovat yleensä matalalla, jäättömiä eikä toiminta häiritse kalojen kutua. Talvikunnostuksista on se etu, että koneiden käytöstä ei jää jäätyneeseen maahan jälkiä ja niillä voi ajaa muuten märänupottaviin paikkoihin. Talvikunnostuksissa kohde ei kuitenkaan voi olla kalojen syksyinen kutupaikka tai siitä heti ylävirtaan.

Talvikunnostuksissa voidaan liikkua koneilla ja kuljettaa materiaaleja ilman, että maaperään jää sanottavia jälkiä.

-Kunnostuksiin tarvitaan lähes aina konetyövoimaa. Materiaalit, kivet ja seulotut sorat, täytyy useimmiten tuoda kunnostuspaikan lähistölle kuorma-auton ja traktoreiden avulla.

-Kuljetustyön säästämiseksi on hyödyksi saada nämä materiaalit aivan kyseisen koskipaikan tai puron viereen. Niiden kuljetusreittejä on syytä tarkastella jo aivan hankkeen alkuvaiheissa.

-Pienimuotoisissa käsin tehtävissä esimerkiksi talkookunnostuksissa materiaalit siirretään sopivaan kohtaan kottikärryillä ja ämpäreillä. Tehokkuutta lisäävä keino on liikuttaa soraa ja kiviä ämpäreissä ihmisketjua pitkin.

Kutusoran liikuttamista ämpäriketjussa

-Etenkin vaikeakulkuisissa laaksomaisissa paikoissa on osoittautunut toimivaksi ns. vaijerirata, jossa kivet ja sorat siirtyvät ämpäreissä vaijeria pitkin. Soraa on siirretty myös alaspäin viettävissä putkissa ja peltilevyjen päällä.

Vaijeriradalla voidaan siirtää helposti soraa ja pieniä kiviä pitkiä lähes 100 m välimatkoja sekä rotkomaisiin paikkoihin.

-Mikäli maasto ja maanomistaja sallivat, kannattaa materiaalimäärien vähänkään lisääntyessä arvioida työtä helpottavien pienkoneiden käyttö. Talvella moottorikelkat ja kesällä mönkijät vetokärryineen pystyvät siirtämään paljonkin kiveä ja soraa päivän aikana.

-Mikäli siirrettävät määrät ovat suuria, vesistö syvä tai aikaa vähän, niin kaivinkone on tehokkain ”työkalu”. Sillä saa siirrettyä sekä kutusoraa että kiviä nopeasti isoja määriä, kunhan on varmistettu koneen pääsy vesiuoman varteen ja käyttölupa maanomistajalta. Tuloksia syntyy tavanomaisesti moninkertainen määrä käsityöhön verrattuna. Koneita käytettäessä on jälkien maisemointi erityisen tärkeää.

Kaivinkonetta tarvitaan erityisesti isoissa virroissa tai mittavissa kunnostuksissa, joihin käsityö ei riittäisi. Kuvan tapauksessa kunnostettiin laajasti vesistön kaksi latvajokea.

-Erityisen vaikeissa kohteissa on Suomessakin alettu käyttää helikoptereita sekä teladumppereiden kaltaisia maastoajoneuvoja, mutta ne ovat hyvin rahoitettujen hankkeiden ammattilaiskoneita.

 

Tarkkailu kunnostuksen jälkeen

-Kunnostettua aluetta kannattaa käydä katsomassa pian itse toimenpiteiden jälkeen. Uutta vaaleaa kivi- ja sorapohjaa vasten esimerkiksi kalojen ja rapujen esiintyminen on helppo todeta.

-Seuraava tarkkailuvaihe on kutuaika, joka on taimenella ja lohella syyskaudella. Tarkka ajoitus vaihtelee Suomen eri osissa jopa kuukausilla ja voi kestää samassakin vesistössä 1-2 kk. Kalojen kuteminen kunnostetulle alueelle on välitön merkki hankkeen onnistumisesta. Harjuksen kevättulvan aikainen kutu vaikeuttaa havaintojen tekemistä.

Taimen kutusoraikolla. Ne ovat hämärän aikaan vähemmän varovaisia ja tarkkailu onnistuu esimerkiksi taskulampulla.

-Taimenten poikaset kuoriutuvat sorasta touko-kesäkuussa ja varsinkin alkuvaiheessa niitä on hieman avuttomina helppo havaita silmin ainakin purovesissä. Lohenpoikasten toteaminen saattaa edellyttää sukeltamista. Harjusten poikaset vilistävät vauhdilla jo heti syntymänsä jälkeen.

Taimenet on usein helppo havaita niiden noustua kutusorasta kesän alussa

-Mikäli kyse on lohikalojen kotiutusistutuskohteesta esimerkiksi mätirasioin, kannattaa näistäkin poikasista tehdä silmämääräisiä havaintoja sekä muutaman vuoden päästä kutuhavaintoja.

-Sähkökoekalastukset ovat toimiva keino saada selville erityisesti taimenkannan tila, mutta harjuksia ei tällä keinoin saada yhtä hyvin pyydetyksi. Lohenpoikasten sähkökalastusta voi vaikeuttaa niiden oleskelu syvissä vesissä. Sähkökoekalastuksia voivat tehdä vain säädetyn koulutuksen saaneet toimijat.

 

Jälkihoito

 -Etenkin soraikkojen puhdistus kiintoaineksista on hyödyksi. Sitä kannattaa tehdä tietyin väliajoin tai vaikean kiintoainesvuoden jälkeen ennen kutua esimerkiksi loppukesällä. Lapio ja talikko ovat parhaita työvälineitä, sillä putsausta on tehtävä 20-30 cm syvyyteen asti. Siksi pelkkä pintahuuhtelu ei riitä. Syväpuhdistus estää myös kasvien juurtumista.

 

Vastapöyhittyä taimenen kutusoraikkoa tekijöidensä esittelemänä.

-Jos soraikkojen paha likaantuminen on kroonista, niin on syytä tarkastella, voisiko virtausta voimistaa kutusoraikon päällä. Tähän paras menetelmä on muutamien matalanlitteiden kivien asettaminen soraikon reunaan. Jos kivet ovat isoja, voi virta kiihtyä liiaksi korkeilla tulvavesillä ja sora huuhtoutua pois.

-Täydennyskunnostukset aiemmin kunnostetuissa vesistöissä ovat nykyisin tavanomaisia: lisätään soraa ja poikaskivikoita tarpeiden ja aiempien toimenpiteiden tuloksien perusteella. Kokonainen joki tai puro tulee harvoin kunnostettua kokonaan yhdellä kertaa. Kunnostusmenetelmät ja -opit ovat kehittyneet paljon viime vuosina, mutta emme tiedä vielä tarpeeksi esimerkiksi lohikalojen talviaikaisesta elämästä.

 

Muuta huomioitavaa

-Kalastussääntöjen ja -tapojen muuttaminen kestävän kalastuksen mukaiseksi on tärkeä elementti tavoitellessa vesistöistä mahdollisimman suurituottoisia ja eläviä kunnostuksien jälkeen.

Kestävä kalastus on välttämätöntä, jos Suomen alamaissa olevat kalakannat halutaan palauttaa.

-Osassa kunnostuskohteita noudatetaan avointa tiedottamista ja esimerkiksi talkoista ja tuloksista kerrotaan mahdollisimman laajasti mukaan lukien tiedotusvälineet. Tämä sopii erityisesti kohteisiin, joissa on valvontaa ja seurantaa. Tiedottaminen saattaa silti olla kaksiteräinen miekka ja houkutella salakalastajia. Tiedottamislinjan ratkaisu tapauskohtaisesti kysyen maan- ja vedenomistajien mielipide on suositeltavaa.

Nämä talkoot pidettiin valvotussa kalastuspaikassa ”korttikoskessa”, mutta kaikkiin paikkoihin ei tällainen julkisuus sovi

-Kalakantoja vahvistettaessa tai luotaessa tulee tavallisesti takaiskuja sekä huonompia vuosia, joten pitkäjänteisyys ja kärsivällisyys tuovat tuloksia.

-Näkyvillä on yhä useampia kannustavia esimerkkejä. Laajassa mitassa Tanska on malli maasta, jossa on saatu kalakannat kukoistamaan uudestaan määrätietoisella työllä. Monesta pääkaupunkiseudun entisestä viemäripurosta on saatu huippuluokan lohikalavirtoja.

-Koska tällaiset lähtötilanteessa lähes mahdottomilta vaikuttaneet kohteet on saatu kukoistamaan, joki- ja puroelvyttämisen täytyy olla mahdollista koko maassa.

Koski- ja purokunnostukset ovat iloinen asia!

Teksti ja kuvat: Markus Penttinen