Vantaanjoen vesistö

Vantaanjoki, Suomen luontohelmi Uudellamaalla ja Etelä-Hämeessä.

Vantaanjoen vesistö on Karjaanjoen vesistön jälkeen Uudenmaan toiseksi suurin vesistö, valuma-alueen ollessa 1686 km². Vantaanjoen vesistö sijaitsee Uudellamaalla ja Etelä-Hämeessä Suomen tiheimmin rakennetulla alueella, jossa elää yli miljoona suomalaista.

Vantaanjoen vesistön valuma-alue ulottuu seuraavien 14 kunnan alueelle:

Hausjärvi, Riihimäki, Hyvinkää, Nurmijärvi, Tuusula, Järvenpää,
Kerava, Vantaa, Helsinki, Loppi, Vihti, Espoo, Mäntsälä ja Sipoo

Vantaanjoen pääuoman pituus toista latvahaaraa pitkin mitattuna on n. 100 km ulottuen Hausjärven Erkylänjärvestä Helsingin Vanhankaupunginkoskelle.

Vantaanjoen pääuoman yläpään toinen latvahaara Selänoja ulottuu merestä yli 100 km päähän. Kuva: Kari Stenholm

Vantaanjoen vesistön ylin näkyvä vesipinta on Erkylänjärven yläpuolella olevaan Lallujärveen puroyhteydessä olevalla Rutikka-nimisellä lammella Hausjärvellä 130 metrin korkeudessa merenpinnasta.

Vantaanjoen pää- ja sivujokien yhteenlaskettu pituus on n. 400 km, jonka lisäksi on vielä saman verran puroja ja ojia, joissa kalojen kulku on mahdollista.

Vantaanjoen keskivirtaama on joen suulla n. 16 m³/s .

Vantaanjoen vesistön isoimpien uomien pituudet ovat:

• Pääuoma n. 100 km
• Keravanjoki 65 km
• Luhtajoki 46 km
• Palojoki 45 km
• Lepsämänjoki 37 km
• Keihäsjoki 21 km
• Koirajoki 20 km
• Ohkolanjoki 18 km
• Tuusulanjoki 15 km
• Mustajoki 10 km
• Kytäjoki 8 km
• Paalijoki 8 km

Vantaanjoen virtaamavaihtelut ovat suuria johtuen vähäjärvisyydestä ja valuma-alueen tehokkaasta ojituksesta, sekä asutuskeskusten asfaltoiduilta alueilta ja katoilta Vantaanjokeen johdetuista sadevesiviemäreistä.

Kuivana aikana virtaama joen suulla voi olla alle 2 m³/s ja tulvien aikana jopa 170…300 m³/s (kesätulva vuonna 2004: 175 m³/s, kevättulva vuonna 1966: 317 m³/s).

Vantaanjoen vesistöön on vuosisatojen kuluessa rakennettu paljon patoja ja jokeen on johdettu valtavasti jätevesiä, sekä puhdistamattomina että puhdistettuina. Joen alkuperäistä uomaa on ruopattu, koko valuma-alue on tehokkaasti ojitettu ja asutuskeskusten hulevesiviemärit on johdettu suoraan Vantaanjokeen. Em. syistä luontaisesti lisääntyneet alkuperäiset vaelluskalakannat ovat tuhoutuneet ja joen arvostus on ollut huono. Huonoimmillaan Vantaanjoen vedenlaatu oli 1960- ja 1970-luvuilla, jolloin Vantaanjoki oli varsinainen likaviemäri.

Viimeisenä 30 vuotena jäteveden puhdistus on parantunut ja vesistössä on tehty runsaasti kalataloudellisia kunnostuksia. Vantaanjoelle on perustettu myös Natura-alue vuollejokisimpukan ja saukon elinympäristön suojelemiseksi. Natura-alue ulottuu Nurmijärven Nukarinkoskelta Helsingin Vanhankaupunginkoskelle.

Viranomaisten ja Virhon tekemien kalataloudellisten kunnostusten vaikutus Vantaanjoen paikallisten- ja meritaimenten kutualueen laajentumisessa näkyy selvästi. Esim. meritaimenten kutualue on yli 20 vuoden aikana tehtyjen kalataloudellisten kunnostusten johdosta laajentunut Vantaankoskelta 17 km päässä merestä 95 km päähän merestä Vantaanjoen latvoille. Viranomaisten tekemissä kunnostuksissa poistettiin ensin nousuesteitä ja ennallistettiin pääuoman ja Keravanjoen koskia. Sen jälkeen Virhon toimesta on rakennettu pääuomaan ja moniin sivujokiin ja –puroihin jätevesipäästöiltä ja muilta ongelmilta suojaan paljon kutusoraikkoja ja poikaskivikoita.

Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseura (SKES) on kunnostanut Krakanojaa ja Kylmäojaa Vantaalla ja Longinojaa Helsingissä. Aivan viime vuosina muutamat muutkin tahot ovat tehneet jonkin verran kalataloudellisia kunnostuksia Vantaanjoella. Tällainen taho on mm. Vantaan kaupunki, joka muutenkin on esimerkillisesti ryhtynyt nostamaan kuntalaisten tietoisuuteen Vantaan kaupungin alueella virtaavaa Vantaanjoen vesistöä. Suurimpana yksittäisenä hankkeena Vantaa purki Tikkurilankosken padon. Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistyksen (VHVSY) jokitalkkaritoiminta on viime vuosina inventoinut ja huoltanut viranomaistyönä tehtyjä kutusoraikkoja ja rakentanut myös muutamia uusia soraikkoja.

Em. kunnostus- ja suojelutyöllä Vantaanjoen vesistö on elvytetty likaviemäristä Suomenlahden parhaaksi taimenvesistöksi, jonka tunnusmerkkejä ovat mm.:

– Paikalliset taimenet lisääntyvät laajasti eri puolilla vesistöä satojen kilometrien pituisella uomapituudella.

– Meritaimenet lisääntyvät eri puolilla yli 200 km pitkää meriyhteydessä olevaa uomapituutta.

– Meritaimenet lisääntyvät ylimmillään 95 km päässä merestä.

– Taimenen luonnonlisääntyminen on laajaa ja poikasia syntyy runsaasti eri puolilla vesistöä. Poikastiheydet ovat hyviä monissa paikoissa ja erityisen hyviä ne ovat Virhon jätevesiltä ja muilta ongelmilta suojaan rakentamilla kutusoraikoilla yläjuoksulla. Myös Longinojalla, Kylmäojalla ja Myllykoskella on havaittu erittäin hyviä poikastiheyksiä.

Virho on runsaan 20 vuoden aikana kunnostanut Vantaanjoen vesistöä jonkin verran talkoillakin, mutta erityisen paljon ns. työllisyysprojektilla (nykyään käytetään nimitystä Leader-projekti), joka on yli 20 vuoden ajan tehnyt suunnitelmallisesti kalataloudellisia täsmäkunnostuksia juuri niihin Virhon valitsemiin paikkoihin, joissa on hyvä vedenlaatu ja joista saadaan paras hyöty Vantaanjoen elvyttämisen kannalta. Vuosien mittaan työllisyysprojekti on kunnostanut Vantaanjoen vesistöä yläjuoksun kunnissa Vihdissä, Hausjärvellä, Lopella, Riihimäellä, Hyvinkäällä, Mäntsälässä, Nurmijärvellä ja Tuusulassa. Talkookunnostuksia Virho on tehnyt Riihimäellä, Hyvinkäällä, Nurmijärvellä, Vantaalla ja Helsingissä.

Kunnostustoiminnan rinnalla Virho tekee laajaa vesistön tarkkailu-, suojelu-, valistus- ja tiedotustyötä, jolla kunnostuksien tuottama hyöty varmistetaan ja jolla laajennetaan Vantaanjoen vesistön kunnostuskelpoisen alueen kokoa. Virho on yli 20 vuotta kaivanut esiin mm. Vantaanjoen vesistön salattuja jätevesipäästöjä ja julkaissut niistä tietoja ja vaatinut parannusta kuntien vesilaitosten ja valvovien viranomaisten toimintaan, sekä tehnyt lausuntoja asiasta. Pikkuhiljaa Vantaanjoen kuntien vesilaitokset ja valvovat viranomaiset ovat myös parantaneet toimintaansa ja jätevesipäästöt ovat vähenemässä, mutta edelleen niitä on.

Virho on systemaattisesti tiedottanut myös Vantaanjoen vesistön muista isoista ongelmista ja vaatinut parannusta niihin, tehnyt niistä paljon lausuntoja ja työskennellyt aktiivisesti niiden vähentämiseksi ja ongelmia on saatu vähennettyä. Virho mm. puuttui Vanhankaupunginkosken voimalaitoksen uudelleen käyttöönottoon jo vuonna 2000 ja vaati voimalaitoksen käytön lopettamista. Voimalaitosta käytettiin alkuvuosina usein niin, että virtaaman jakaantumiseen itä- ja länsihaaran välillä vaikutettiin vahingollisesti siten, että taimenet ja lohet eivät nousseet itähaarasta ollenkaan. Virhon vaatimuksesta pidettiin Virhon, Uudenmaan TE-keskuksen kalatalousyksikön, Uudenmaan ympäristökeskuksen, Helsingin Energian, Helsingin ja muutamien muiden tahojen kanssa neljä palaveria vuosina 2002-2004. Voimalaitoksen käyttöä ei saatu lopetettua, mutta palaverien tuloksena voimalaitoksen käyttötavat saatiin parannettua niin, että taimenia ja lohia pääsi nousemaan jokeen ja Vantaanjoen vaelluskalat pelastuivat katastrofilta.

Yläjuoksun kaikki taimenet, sekä paikalliset- että meritaimenet, ovat nykyään luonnonkudusta peräisin. Alajuoksun taimenet ovat pääosin istutettuja taimenia, koska Vantaan kaupunki on viime vuosiin saakka istuttanut niitä alueellaan Vantaanjokeen ja HSY joen edustan merialueelle. Ylimmillään taimenia on istutettu viime vuosina Vantaankoskelle 17 km päähän merestä.

Virhon yläjuoksulle jätevesiltä ja muilta ongelmilta suojaan rakentamilla kutupaikoilla taimenen kesänvanhojen poikasten tiheydet ovat viime vuosina olleet erittäin hyviä, monissa paikoissa 40-195 kpl/100 m², parhaimmillaan jopa yli 200 kpl/100 m².

Alajuoksulla taimenen luonnonkudusta syntyneiden kesänvanhojen poikasten tiheydet ovat olleet vuodesta toiseen pienempiä kuin yläjuoksulla, parhaimmillaankin vain n. 35 kpl/100 m², poikkeuksena kuitenkin hienosti kunnostettu ja elpynyt Longinoja Helsingissä, jossa viime vuosina on ollut hyviä 66-95 kpl/100 m² ja vuonna 2020 n. 155 kpl/100 m² kesänvanhojen poikasten tiheyksiä. Yllättäen myös kymmeniä vuosia Helsinki-Vantaan lentokentän jäänestoainepäästöjen rasittamana olleella Kylmäojalla Vantaalla on viime vuosina ollut hyviä poikastiheyksiä yhdellä paikalla, jossa kesänvanhoja poikasia on löytynyt jopa 120 kpl/100 m².

Vaikka Vantaanjoen vesistö on jo elvytetty Suomenlahden parhaaksi taimenvesistöksi, vesistöllä on silti edelleen paljon isoja ongelmia, joista isoimmat ovat:

Verkkokalastus joen edustan merialueella taimenen ja lohen kutunousun aikana. Mm. Kruunuvuorenselän verkkokalastus alkoi perinteisesti vuosittain 15.9., juuri taimenen ja lohen vilkkaimpaan nousuaikaan. Viime vuosina Kruunuvuorenselän verkkokalastuksen alkua on Virhon vaatimuksesta hieman siirretty niin, että se alkaa nykyisin 30.9., mikä on edelleen liian aikaisin.

Vanhankaupunginkosken voimalaitoksen käyttö (vuoden 2019 loppuun saakka, jolloin voimalaitoksen käyttö lopetettiin) ja sen patorakenteet haittaavat vaelluskalojen nousua Vantaanjokeen. Voimalaitoksen käyttö haittaa myös kalojen laskeutumista joesta mereen, josta merkkinä voimalaitoksen alapuolelta suvannosta löytyy turbiinin katkomia ankeriaita kesäaikaan. Joesta mereen laskeutuvien taimen- ja lohismolttien mahdollista vahingoittumista Vanhankaupunginkosken voimalaitoksen turbiinissa ei ole tutkittu.

Yhdessä voimalaitoksen käytön kanssa vaelluskalojen nousua Vantaanjokeen ovat haitanneet Vanhankaupunginkosken huonot kalastusjärjestelyt, joita on viime vuosina kuitenkin parannettu oikeaan suuntaan.

Vaikka jätevesipäästöt ovat pikku hiljaa vähentyneet, kuntien jätevesiverkkojen pumppaamoilta ja puhdistamoilta tapahtuu joka vuosi runsaasti puhdistamattoman jäteveden päästöjä Vantaanjoen vesistöön ja joen edustan merialueelle. Jätevesipäästöt aiheuttavat kala- ja eliöstökuolemia ja huonontavat veden hygieenistä tilaa, sekä rehevöittävät jokea ja Itämerta.

Maataloudesta huuhtoutuu ravinteita ja kiintoainesta Vantaanjokeen ja edelleen Itämereen. Vantaanjoella ravinne- ja kiintoainesten huuhtoutuminen maatalousmailta vesistöön johtuu suurelta osin myös maataloudesta riippumattomista syistä. Asutuskeskuksista Vantaanjokeen suoraan johdetut hulevesiviemärit aiheuttavat asutuskeskusten alapuolella pahoja tulvia, jotka nostavat tulvaveden alapuolisille pelloille, jolloin ravinteita ja kiintoainesta huuhtoutuu vesistöön.

Valuma-alueen soiden, metsien ja peltojen tehokas ojitus ja asutuskeskuksista suoraan Vantaanjokeen johdetut hulevesiviemärit aiheuttavat vähäjärvisellä joella kovien sateiden aikaan pahoja tulvia. Em. syy estää myös sade- ja sulamisvesien imeytymisen maaperään, josta vesi tasaisesti valuisi uomiin virtaamia tasaten. Vähäsateisina aikoina Vantaanjoen uomien virtaamat pienenevät erittäin pieniksi ja osa uomista kuivuu kokonaan. Virtaamaolosuhteet ovat äärevöityneet Vantaanjoella äärimmilleen.

Vantaanjoen kalastuksenvalvonta on perinteisesti ollut huonoa ja riittämätöntä joen lähes kaikilla alueilla. Parina viime vuotena se on hieman parantunut, mutta on edelleen riittämätöntä.

Virho on arvioinut Vantaanjoen Suomenlahden potentiaalisimmaksi meritaimenjoeksi, jossa tehtävällä meritaimenten auttamistyöllä nopeimmin ja tehokkaimmin voidaan auttaa Suomenlahden uhanalaisia meritaimenia. Arvionsa perusteella Virho on valinnut Vantaanjoen Suomenlahden uhattujen meritaimenkantojen ensisijaiseksi auttamiskohteeksi.

Virhon tekemässä meritaimenjokien potentiaalisuuden arvioinnissa Vantaanjoki nousi potentiaalisimmaksi monestakin syystä.

Vantaanjoen yli 200 km pitkä meriyhteydessä oleva nousuesteetön uomapituus on pisin kaikki Suomenlahden joet huomioiden.

Vantaanjoella on luontaisesti lisääntyviä vanhoja taimenkantoja, sekä uusia kotiutusistutettuja kantoja.

Ylin meritaimenten kutuhavainto on tehty 95 km päässä merestä vesistön latvoilla, mutta säännöllisesti meritaimenet lisääntyvät 84 km päässä merestä. Ylimmät lohien kutuhavainnot on tehty 60 km päässä merestä sijaitsevilla pääuoman koskilla. 

Arvioinnin yhteydessä todettiin lisäksi, että elinvoimaisen, luontaisesti lisääntyvän meritaimenkannan palauttaminen Suomen tiheimmin asutulla alueella sijaitsevaan jokeen on näkyvä ja paras mahdollinen esimerkki myös muiden jokien meritaimenkantojen elvyttämisen puolesta.

Virho on tehnyt ja tekee jatkossakin kalataloudellisia kunnostuksia ja laajaa suojelutyötä Vantaanjoen vesistössä.

Virholla oli Keravanjoella oma mätihautomo, jossa Vanhankaupunginkoskelta pyydystettyjen taimen- ja joskus myös lohiemojen mädistä haudottiin poikasia, joita istutettiin taimenista ja lohista tyhjiin vesistönosiin eri puolille Vantaanjoen vesistöä. Joskus istutettiin myös Ingarskilanjoen taimenen mädistä haudottuja poikasia, kun emokaloja ei saatu riittävästi. Virho istutti Vantaanjoen vesistöön viimeisen kerran vuonna 2008, jonka jälkeen taimenen luonnonlisääntyminen on ollut niin hyvää, että istutuksia ei ole enää tarvittu.

Virholla on edustajia monessa organisaatioissa, joissa Vantaanjoen asioita hoidetaan. Virho edistää kestäviä kalastuksen- kalanvedenhoitotapoja, sekä valuma-alueen hoitoa Vantaanjoella tiedottamalla niistä lehdissä, radiossa, televisiossa sekä erilaisissa tilaisuuksissa ja mm. keskustelupalstoilla internetissä.

Virho on koko ajan aktiivisessa kanssakäymisessä viranomaisten kanssa ja pyrkii yhdessä viranomaisten ja kaikkien joen kunnostamisesta kiinnostuneiden tahojen kanssa edistämään vesiluonnon kestävää hoitoa Vantaanjoella.

Virho julkaisee vuosittaista Vantaanjoki-raporttia Vantaanjoen tilasta, sekä kannanottoja Vantaanjoen puolesta.

Virho seuraa ja informoi Vantaanjoen ongelmista ja elpymisestä ja neuvottelee suoraan Vantaanjoelle vahinkoa aiheuttavien tahojen kanssa.

Virhon tavoitteena on mahdollisimman lähelle alkuperäistä luonnontilaa palautettu Vantaanjoen vesistö.

Teksti: Kari Stenholm
Kuvat: Kari Stenholm ja Aki Janatuinen

Vantaanjokea koskeva uutisointi