
Hankkeessa inventoidaan EU-Leader-ryhmä Linnaseutu ry:n toiminta-alueen pienempiä sivu-, puro- ja latvauomia. Linnaseutuun kuuluvat Hämeenlinnan, Janakkalan ja Hattulan kunta-alueet.
Inventointien avulla arvioidaan virtavesien luonnontilaisuutta, niiden ekologista ja biologista tilaa sekä potentiaalia monimuotoisten eliö- ja kasviyhteisöjen elinympäristönä. Samalla tunnistetaan uomien kunnostustarpeita ja suunnitellaan niiden toteuttamista. Lisäksi tehdään kalastonselvityksiä uomien kalastotilanteen kartoittamiseksi ja erityisesti lohikalakantojen nykytilan selvittämiseksi sekä yksittäinen ennallistaminen ja kunnostus latvapurokohteessa.
Hankkeen painopisteenä ovat sivu-, puro- ja latvauomat, joiden merkitys taimenen lisääntymis- ja elinympäristöinä on keskeinen Virhon aiempiin sähkökoekalastustuloksiin perustuen. Hanke tukee EU:n vesipuitedirektiivin ja ennallistamisasetuksen tavoitteita sekä alueellisia vesienhoitosuunnitelmia. Se lisää tietoisuutta virtavesien merkityksestä eliö- ja kasviyhteisöille ja vahvistaa yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa. Hankkeella luodaan perustaa pitkäjänteiselle ja vaikuttavalle virtavesien kunnostustyölle, arvostuksen lisäämiselle ja siten monimuotoisten ja elinvoimaisten vesiekosysteemien säilyttämiselle.
Inventointien ja kalastonselvitysten tulokset dokumentoidaan raportteihin, jotka toimivat pohjana jatkotoimenpiteille ja alueellisille yhteistyöhankkeille. Tavoitteena on hankkeen vaikutuksien näkyvän tulevaisuudessa virtavesien ekologisen tilan kohentumisena sekä mm. vaelluskalojen ja muiden vesistöjen eliöiden elinolojen parantumisena.
Pääasiallinen rahoitus hankkeeseen tulee EU-Leader-ryhmä Linnaseutu ry:ltä, joka koostuu EU:n, valtion ja kuntien rahoituksesta 70-80 %:sti riippuen hankkeessa tehtävän työn ja hankintojen sisällöstä. Hankkeen aloituspäivä on 1.4.2025 ja tavoitepäättymisaika 31.12.2025.
