Kanta-Hämeeseen uusi hanke

Virho käynnisti hankkeen Hämeenlinnan, Hattulan ja Janakkalan alueiden sivu-, puro- ja latvauomien parissa tavoitteena pitkäkestoinen työ näiden ekologisen tilan parantamisessa.


Huhtikuun alusta alkaneessa hankkeessa inventoidaan alueen jokien latva- ja sivupuroja sekä muita pienempiä virtavesiä, jonka lisäksi tehdään yksittäinen kunnostus. Tavoitteena on saada hanke valmistumaan kuluvan vuoden lopussa. Päärahoitus tulee maaseudun kehittämisohjelmaa alueen kunnissa ylläpitävältä alueelliselta EU-Leader-ryhmä Linnaseutu ry:ltä, jonka myöntämä rahoitus tulee EU:n, valtion ja kuntien varoista.

Perusteena hankkeelle on Linnaseutu ry:n toiminta-alueen virtavesien tilan kohentaminen, joka puolestaan tukee EU:n vesipuitedirektiivin ja ennallistamisasetuksen tavoitteita sekä alueellisia vesienhoitosuunnitelmia.


Hankkeen tavoitteena on kerätä kattavasti tietoa alueen pienemmistä virtavesiuomista, minkä pohjalta on tarkoitus tunnistaa potentiaalisimmat kehitettävät kohteet sekä antaa alkusysäys pitkäjänteiselle ja vaikuttavalle virtavesien kunnostustyölle pienemmissä virtavesiuomissa ja näin edistää virtavesien luonnon monimuotoisuutta.
Vedenlaadultaan erinomaisten tai hyvien pienempien uomien merkitys lisääntymis- ja elinympäristöinä tutkimusten mukaan on keskeinen mm. taimenen luontaiselle lisääntymiselle. Oletettavasti tämä kehitys tulee vahvistumaan ilmaston lämmetessä.


Hankkeen pohjatyönä kartalle merkittiin yli 40 mahdollista inventoitavaa virtavesiuomaa. Näitä inventoitaessa käytetään apuna Metsähallituksen kehittämää puroinventointilomaketta, jonka pohjalta laaditaan laajempia kirjallisia inventointiraportteja.

Inventointeja tehdessä arvioidaan uomien luonnontilaisuutta eri kategorioissa, tunnistetaan niiden kunnostusmahdollisuuksia sekä suunnitellaan kunnostusten toteuttamista. Lisäksi tehdään valikoituihin uomiin kalastonselvityksiä muun muassa maa- ja vesialueiden omistajien haastatteluin sekä sähkökoekalastuksin.

Tiiviiseen hanke- ja rahoituskuvaukseen voi tutustua Virhon Hankerahoittajat-sivulla
https://virho.fi/eu-leader-linnaseutu-ry-hameenlinnan-seutu/

You may also like...