Eduskunnalta päätös 100 000 eurosta Virhon Suomenlahteen laskevien jokien vaelluskalatyöhön

Loppuvuodesta 2024 valtionvarainvaliokunta esitti eduskunnalle valtion budjetissa olevan kohdistamattoman osan myöntämisestä usealle vaelluskalojen vaellus-, lisääntymis- ja elinympäristöjä edistäville toimijalle, kuten Virtavesien hoitoyhdistykselle Suomenlahteen laskevien jokien luonnonvaraisten vaelluskalakantojen parantamiseksi. Kyse on vuosien 2025-2027 aikana Suomen rannikkoalueiden jokien kalataloudellisten kunnostusten avustuksista päättävältä Varsinais-Suomen ELY-keskukselta projektikohtaisesti haettavista ja raportoitavista avustuksista, jotka on osoitettu Virhon käyttöön. Eri vaelluskalatoimijoille ja -hankkeille eduskunta myönsi yhteensä 610 000 euroa.

Vaelluskalojen luonnonkierron edistämistä valtiovarainvaliokunnassa pitivät esillä erityisesti Janne Heikkinen (kok.) ja muita kokoomuslaisia kansanedustajia. Virho kiittää eduskuntaa päätöksestä ja valtionvarainvaliokuntaa esityksestä tukea Suomenlahdella ja sisävesillä erittäin uhanalaiseksi luokitellun taimenen ja Itämerellä vaarantuneeksi luokitellun lohen kantojen luontaisen elinkierron parantamista.

You may also like...